– 5 askelta kohti oman yrittäjyysuskon lisäämiseen –
Yrittäjyys on usein erilaisten tunteiden vuoristorataa. Ja tunteilla on suuri vaikutus yrittäjän pärjäämiseen ja hyvinvointiin. Esimerkiksi turvallisuuden tunne auttaa luottamaan omiin kykyihin ja pärjäämiseen. Posiitiivinen olo saa tekemään sinnikkäästi ja innostuneesti töitä yrityksen eteen. Pelko ja jatkuva huolehtiminen sen sijaan lamaannuttaa ja vie tekemisen ilon.

Jo oman yritykseni oli suunnitteluvaiheessa tunnistin itsestäni kaikki mahdolliset tunteet, niin negatiiviset kuin positiivisetkin. Ja kun negatiiviset “möröt” alkoivat istua liian usein olkapäillä päätin tehdä itselleni ”MÖRKÖOOPPERAN”. Sen avulla konkretisoin negatiiviset tunteeni ja tein toimintasuunnitelman niiden pienentämiseksi. Käytin tähän kaksi kesäpäivää piirrellen, kirjoitellen, kauhistellen, manaten, ahdistuen ja lopulta myös kokien jonkinlaista helpotusta, kun mörköni olivat siirtyneet omaan hallintaani, eivätkä enää epämääräisesti syöttäneet minulle ikäviä tarinoitaan.
Ajattelin, että mörköooppera voisi olla avuksi myös muille yrittäjille, joten kerron tässä blogissani, miten voit tehdä oman oopperasi. Tee mörköoopperasi paperille tai tietokoneella niin, että jokaiselle mörölle löytyy oma sivunsa. Voit kuvittamalla tehdä sivusta mahdollisimman konkreettisen ja mieleenpainuvan. Käsittele aina yksi pelkosi kerralla allaolevien askeleiden mukaisesti:
1. NIMEÄ MÖRKÖSI
- mieti mikä pelko tai huoli nousee esiin päivittäin ja nimeä se sen mukaan mihin asiaan se liittyy
- esim. talousmörkö, asiakashankintamörkö, pärjäämismörkö, aikaansaamismörkö, rohkeudenpuutemörkö

2. LISTAA KAIKKI NEGATIIVISET TUNTEET, JOITA MÖRKÖ SINUSSA HERÄTTÄÄ
- käytä kunnolla aikaa tunteiden tunnistamiseen
- esim. pelko, ahdistus, pettymys, epävarmuus, turhautuminen

3. KUVAILE, MITÄ MIELESTÄSI VOI PAHIMMILLAAN TAPAHTUA, JOS PELKOSI JA HUOLENAIHEESI TOTEUTUVAT
- tässä kohtaa luultavasti sinulle valkenee, että osa huolistasi on joko turhia tai liioiteltuja ja mörkö pienenee
- osa huolista voi olla aiheellisia ja niihin on syytä tarttua reippain ottein
- esim. rahat loppuvat kesken, jään yksin, tulee avioero, minulle nauretaan, terveyteni menee, en saa asiakkaita, en profiloidu asiantuntijaksi, en osaa markkinoida oikein

4. MIETI MITÄ TUNTEITA HALUAISIT TUNTEA KOHDAN KAKSI TUNTEIDEN SIJASTA
- näiden tunteiden listaaminen on tärkeää, sillä ne ohjaavat sinua alitajuisesti toimimaan, niin että nämä tunteet alkavat lisääntyä ja että alat toimia niiden suuntaisesti
- esim. itsevarmuus, ilo, innostus, keveys, luottamus tulevaan, rohkeus, rauha

5. LISTAA KONKREETTISIA TEKOJA, JOILLA TAKLAAT MÖRKÖSI
- esim. teen selkeän markkinointisuunnitelman seuraavalle kolmelle kuukaudelle, lisään rohkeuttani tekemällä joka viikko itseäni jännittäviä juttuja, käyn läpi kuluni ja mietin löytyykö sieltä turhia rahareikiä, teen kolme myyntiä edistävää tekoa joka viikko, pyydän tukea muilta ihmisiltä
- Jo pelkästään se, että käyt läpi kaikki mörkösi pienentävät ne luultavasti huomattavasti siedettävämmiksi. Usein pelot ja huolet kasvavat epämääräisyyden pellossa suuremmiksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Mitä rohkeammin ja selvemmin kuvailet itsellesi mörkösi ja sen, miten taklaat ne, sitä itsevarmemmaksi muutut itse.

Lamaannuksesta toimintaan on tämän blogini sanoma. Itse huomasin, että mörköoopperani meni alitajuntaani ja alkoi sieltä vaikuttaa konkreettisten toimenpiteiden rinnalla tehokkaasti henkiseen hyvinvointiini ja uskooni omaan pärjäämiseeni yrittäjätielläni.
On myös hienoa huomata, miten itse on yrittäjiä coachatessaan pystynyt vaikuttamaan asiakkaiden positiiviiseen uskoon itseensä ja yrittämiseen. Business coaching tukee sekä yrittäjän itsereflektiota, että rohkaisee toimimaan askel askeleelta kohti omia tavoitteita. Tämä taas lisää omaa pärjäävyyden tunnetta ja vähentää negatiivisia tunteita. Kaikista huolista ja murheista ei kukaan meistä täysin pääse irti, mutta ne eivät myöskään vie sinua eteenpäin yrittäjän tielläsi, joten asialle kannattaa tehdä jotain.
Mukavia mörköjahteja!



