Oletko kokenut hetkiä, jolloin yrittäjänä kaikki tuntuu kaatuvan päälle? Tällöin resilienssi eli kyky selviytyä vastoinkäymisistä, oppia niistä ja jatkaa eteenpäin vahvempana on tärkeämpää kuin koskaan. Resilienssi on henkistä joustavuutta, jonka avulla voit kohdata haasteet kuten epävarmuuden, taloudelliset paineet tai epäonnistumiset, ilman että ne lannistavat tai pysäyttävät toimintaa. Resilienssi ei tarkoita pelkästään selviytymistä, vaan myös kasvamista vaikeuksien kautta ja uusien mahdollisuuksien näkemistä kriisien keskellä. Vastoinkäymisten kohtaaminen resilientisti vahvistaa sinun ja yrityksesi selviytymiskykyä myös tulevaisuudessa. Ja HUOM! reslienssi ei ole synnäinen ominaisuus, vaan taito, jonka voi oppia.
Yrittäjyys on yleensä täynnä arkeen kuuluvia haasteita, kuten epävarmuutta, taloudellisia paineita ja odottamattomia ongelmia. Tässä blogiartikkelissa annan sinulle käytännön keinoja vahvistaa henkistä kestävyyttäsi ja kohdata vaikeuksia.
RESILIENSSIN HYÖDYT YRITTÄJYYDESSÄ
Kyky kohdata epävarmuutta
auttaa sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin ja päätöksentekoon epävarmuuden keskellä
Stressinsietokyky
vähentää työperäisen stressin vaikutuksia ja edistää hyvinvointia
Nopeampi palautuminen vastoinkäymisistä
auttaa käsittelemään epäonnistumisia ja jatkamaan eteenpäin
Itsevarmuuden vahvistuminen
tukee luottamusta omiin kykyihin ja päätöksiin myös haastavissa tilanteissa
Pitkäjänteisyys
edistää motivaatiota ja kestävyyttä tavoitteiden saavuttamisessa
Parempi ongelmanratkaisukyky
auttaa säilyttämään selkeän ajattelun ja löytämään ratkaisuja kriittisissä tilanteissa
Vahvempi johtajuus
lisää kykyä tukea työntekijöitä ja tehdä päätöksiä myös paineen alla
Tasapaino ja hyvinvointi
auttaa ylläpitämään työn ja vapaa-ajan tasapainoa sekä ehkäisemään uupumusta
TÄRKEIMMÄT ELEMENTIT RESILIENSSIN RAKENTAMISESSA
A. POSITIIVISEN AJATTELUTAVAN KEHITTÄMINEN
Näe haasteet oppimismahdollisuuksina
Positiivinen ajattelu ei tarkoita vaikeuksien kieltämistä, vaan kykyä nähdä haasteiden keskellä mahdollisuuksia. Yrittäjänä voit kehittää ajattelutapaasi, jotta vastoinkäymiset eivät lannista, vaan toimivat oppimisen ja kasvun tilaisuuksina. Tämä vaatii uskoa omiin kykyihin ja rohkeutta kohdata epäonnistumiset rakentavasti.
Kysy siis aina vastoinkäymisten sattuessa: Mitä tästä voi oppia? Näin epäonnistuminen muuttuu tärkeäksi kokemukseksi, joka vahvistaa sinua ja auttaa tekemään tulevaisuudessa parempia päätöksiä. Positiivinen ajattelutapa antaa sinulle voimaa uskoa siihen, että jokainen haaste vie sinua lähemmäksi tavoitteitasi.

Keskity mahdollisuuksiin ongelmien sijaan
Positiivinen ajattelutapa auttaa suuntaamaan energian ratkaisujen etsimiseen, ei ongelman voivotteluun. Positiivinen ajattelu ei tarkoita asioiden näkemistä vaaleanpunaisten lasien läpi, vaan kykyä tunnistaa realismi, mutta myös uskoa hyvään lopputulokseen.

Kannusta itseäsi ja kohtele itseäsi myötätuntoisesti
On tärkeää puhua itselleen kuin kannustava mentori. Tämä lisää kykyä käsitellä vastoinkäymisiä rakentavasti.
Esimerkki: Sen sijaan, että ajattelisit ”epäonnistuin taas,” voisit sanoa: ”Tein parhaani tämänhetkisillä resursseilla ja nyt voin kehittyä tästä.”

Katso nykyhetkeä kauemmas
Positiivinen ajattelutapa auttaa muistuttamaan itseään siitä, että vaikeudet ovat ohimeneviä, ja tulevaisuudessa on paljon mahdollisuuksia.

Harjoita kiitollisuutta
Kiitollisuuden tunteminen pienistäkin onnistumisista tai voimavaroista vahvistaa positiivista ajattelutapaa. Esimerkki: ””Vaikka tämä kampanja ei onnistunut, opin paljon markkinoinnista ja sain arvokasta palautetta asiakkaista.”
Muistuta myös usein itsellesi, mitkä asiat tällä hetkellä ovat hyvin elämässäsi. Kiitollisuus esimerkiksi hyvistä ihmissuhteista tai luontokokemuksista voivat kantaa vaikeiden aikojen yli ja laittaa asiat oikeaan perspektiiviin.

Tunnista vahvuutesi
Positiivinen ajattelutapa sisältää myös kyvyn nähdä, mitkä vahvuudet auttavat selviämään vaikeuksista.
Tunnistamalla omat vahvuutesi voit hyödyntää niitä tietoisemmin vaikeina aikoina. Pohdi, mikä on auttanut sinua aiemmin selviämään haastavista tilanteista. Oletko hyvä ratkomaan ongelmia luovasti, säilyttämään rauhallisuutesi paineen alla tai pyytämään ja vastaanottamaan tukea muilta?
Muista, että vahvuudet eivät tarkoita pelkästään konkreettisia taitoja, vaan myös asenteita ja tapaa suhtautua elämään.

B. TUNTEIDEN HALLINTA JA SOPEUTUMISKYKY
Yrittäjänä kohtaat usein tilanteita, joissa stressi ja vaikeat tunteet voivat helposti nousta pintaan. Tunteiden säätely ei tarkoita niiden tukahduttamista, vaan kykyä kohdata ja käsitellä niitä tavalla, joka tukee hyvinvointiasi ja toimintakykyäsi.
Opettele tunnistamaan ja säätelemään tunteita, jotta ne eivät vie mukanaan ja kehitä kykyä sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin.
Yleisimpiä yrittäjien kokemia negatiivisia tunteita ovat:
epävarmuus
- tulevaisuuden ennustamattomuus
- epäluottamus omiin päätöksiin tai yrityksen menestykseen
stressi
- työkuorman paine
- raha-asioihin ja kassavirtaan liittyvä jatkuva huoli
pelko
- epäonnistumisen pelko
- uskalluksen puute kokeilla uusia asioita
- pelko siitä, että asiakkaat, yhteistyökumppanit tai työntekijät pettyvät
turhautuminen
- hitaasti edistyvät projektit
- byrokratian ja sääntöjen aiheuttamat esteet
- asiakkaiden, työntekijöiden tai kumppaneiden kanssa syntyvät konflikti
riittämättömyyden tunne
- kokemus siitä, ettei tee tarpeeksi yrityksensä eteen
- tunne, ettei osaa tai tiedä tarpeeksi
- paine tehdä täydellisiä päätöksiä
- tunne, että yrittäjänä ei voi levätä tai pysähtyä
yksinäisyys
- päätöksenteon yksinäisyys
- kokemus siitä, ettei ole ketään, joka ymmärtäisi yrittäjän haasteita
- vähäinen tuki omalta verkostolta
pettymys
- suunnitelmien tai projektien epäonnistuminen
- tulosten jääminen odotuksista
- odottamattomat takaiskut, kuten asiakkuuksien menettäminen
syyllisyys
- tunne, että laiminlyö perhettä tai vapaa-aikaa
- syytös siitä, että ei ole tarpeeksi hyvä johtaja tai yrittäjä
- omien virheiden paino
kateus
- kilpailijoiden menestyksen herättämä kateus
- tunne, että muut yrittäjät näyttävät selviävän helpommin
häpeä
- häpeä epäonnistumisista
- tunne siitä, ettei täytä omia tai muiden odotuksia
vastenmielisyys
- yrittämisen tiettyjä osa-alueita kohtaan, kuten myyntiä tai hallintoa
- tunne, ettei enää nauti työstä, jota yritys edustaa
pelko maineen menettämisestä
- huoli siitä, miten virheet vaikuttavat maineeseen
- tunne, että on jatkuvasti tarkkailun alla
Vinkkejä tunteiden hallintaan ja sopeutumiskyvyn vahvistamiseen:
TUNNISTA JA HYVÄKSY TUNTEESI

Aloita pysähtymällä ja tunnistamalla, mitä tunnet. Pelkkä tunteen nimeäminen (esim. ”Olen stressaantunut.”) voi auttaa vähentämään sen voimaa. Mieti myös, mistä nämä negatiiviset tunteet kumpuavat. Tämä auttaa sinua ymmärtämään, miksi jokin tilanne aiheuttaa stressiä, pelkoa tai turhautumista.
Hyväksy tunteesi ja muistuta itseäsi, että ne ovat luonnollinen osa yrittäjänä olemista, eivätkä ne määritä arvoasi. Kun hyväksyt tunteet ilman itsesi tuomitsemista, ne menettävät otettaan sinusta.
Harjoitus: Kirjaa ylös päivän aikana heränneitä tunteita ja tilanteita, joissa ne syntyivät. Tämä auttaa sinua näkemään toistuvat teemat ja käsittelemään niitä tietoisesti.
RAUHOITA MIELESI

Stressin hallinta alkaa pienistä arjen teoista. Hengitysharjoitukset, mindfulness tai fyysinen aktiivisuus, kuten lyhyt kävely, voivat auttaa rauhoittamaan mieltäsi ja palauttamaan toimintakykysi.
4-7-8 hengitysharjoitus: hengitä sisään 4 sekuntia, pidätä hengitystä 7 sekuntia ja puhalla ulos 8 sekuntia. Tämä auttaa rauhoittumaan hetkessä.
Mindfulnessharjoitus: Jos tunnet olosi stressaantuneeksi, pysähdy ja keskity hetkeksi vain yhteen aistimukseen, kuten ääniin ympärilläsi tai jalkojen tunteeseen maata vasten. Tämä palauttaa huomiosi nykyhetkeen ja vähentää tunteen voimaa.
OTA UUSI NÄKÖKULMA TUNTEISIIN JA TILANTEISIIN

Epäonnistumiset ja vaikeat tunteet ovat luonnollisia, mutta niiden vaikutuksia voi lieventää muuttamalla ajattelutapaa. Esimerkiksi epäonnistumisen voi nähdä oppimiskokemuksena ja välivaiheena kohti menestystä.
Esimerkki: Jos tunnet riittämättömyyttä, mieti konkreettisesti, mitä olet jo saavuttanut yrittäjänä ja tunnusta oma kehittymisesi.
HAE KESKUSTELUTUKEA

Yrittäjänä voi tuntua, että kaikki pitää kantaa yksin, mutta ulkopuolinen tuki on arvokasta. Keskustele muiden yrittäjien, coachien, mentorien tai vaikka ystävien kanssa. He voivat tarjota uusia näkökulmia ja helpottaa yksinäisyyden tunteita.
Vinkki: Liity paikallisiin yrittäjäverkostoihin tai ryhmiin, joissa voit jakaa kokemuksiasi ja saada vertaistukea.
VAHVISTA SOPEUTUMISKYKYÄSI

Sopeutumiskyky on taito, jota voi kehittää kohtaamalla muutoksia avoimin mielin ja etsimällä uusia ratkaisuja.
Hyväksy, että epävarmuus ja muutos kuuluvat yrittäjyyteen, ja keskity siihen, mitä voit hallita.
Toimintaehdotus: Tee lista asioista, jotka ovat hallinnassasi, ja keskity niihin. Tämä auttaa selkiyttämään mieltä ja vähentämään turhaa huolta.
Tunteiden säätely on taito, jota voi harjoitella päivittäin. Kun kehität tätä kykyä, pystyt kohtaamaan haastavat tilanteet rauhallisemmin ja tekemään päätöksiä selkeämmällä mielellä.
C. SUUNTAA HUOMIOSI RATKAISUIHIN
Suuntaa energia ongelmien sijaan ratkaisuihin ja luota kykyysi löytää toimivia ratkaisuja vaikeissakin tilanteissa. Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa keskittymistä siihen, mitä voit tehdä nykyisessä tilanteessa sen sijaan, että jäät kiinni ongelman aiheuttamaan turhautumiseen tai epävarmuuteen. Yrittäjänä tämä lähestymistapa auttaa säilyttämään toimintakyvyn myös paineen alla.
Ensimmäinen askel on tunnistaa, mikä on aidosti ratkaistavissa tässä hetkessä. Tämä voi tarkoittaa pienten askelten ottamista kohti suurempaa tavoitetta. On tärkeää muistaa, että täydellinen ratkaisu ei aina ole heti saavutettavissa, mutta pienetkin edistysaskeleet voivat johtaa lopulta menestykseen.
Esimerkki: Kuvitellaan, että yrityksesi kohtaa kassavirtaongelman. Ratkaisukeskeinen lähestymistapa voisi sisältää tilanteen arvioinnin ja useiden pienempien keinojen yhdistämisen: voisit esimerkiksi neuvotella maksuaikojen jatkamisesta toimittajien kanssa, tarjota nopeita kampanjoita asiakkaille tai etsiä uusia rahoitusvaihtoehtoja.
Ratkaisukeskeisyys vaatii luottamusta omaan kykyyn löytää ratkaisuja ja rohkeutta kokeilla uusia toimintatapoja. Usein tilanteen murtaminen lähtee juuri siitä, että ottaa yhden konkreettisen askeleen ja katsoo, miten se vaikuttaa. Tämä ei vain auta löytämään ratkaisuja, vaan myös vahvistaa omaa uskoa selviytymiseen ja menestykseen yrittäjänä.
D. VALJASTA VOIMAVARASI KÄYTTÖÖN
Tunne omat vahvuutesi ja luota siihen, että selviät myös haastavista tilanteista. Itseluottamus on yrittäjän tärkeimpiä voimavaroja, sillä se auttaa pitämään suunnan selkeänä, vaikka vastoinkäymiset kasautuisivat. Itseluottamus ei kuitenkaan ole synnynnäinen ominaisuus, vaan sitä voi kehittää tietoisesti omia vahvuuksia tunnistamalla ja hyödyntämällä.
1. Omien vahvuuksien kartoittaminen
Aloita vahvuuksiesi tunnistamisesta. Mitkä taidot, ominaisuudet tai kokemukset ovat auttaneet sinua aiemmissa onnistumisissa? Kun tiedostat omat vahvuutesi, on helpompi luottaa kykyysi kohdata uusia haasteita. Voit listata vahvuuksiasi, joita olet käyttänyt eri tilanteissa yritystoiminnassasi.
2. Itseluottamusta vahvistavat rutiinit
Pienet päivittäiset teot voivat vahvistaa itseluottamusta. Kehitä rutiineja, jotka muistuttavat sinua saavutuksistasi ja tavoitteistasi. Tämä voi tarkoittaa vaikkapa päivittäistä reflektiota, kiitollisuuspäiväkirjaa tai itsesi kannustamista.
3. Realistiset tavoitteet ja onnistumisen tunteet
Itseluottamus rakentuu pienistä onnistumisista. Aseta itsellesi saavutettavissa olevia tavoitteita, jotka vahvistavat tunnetta siitä, että olet matkalla oikeaan suuntaan. Kun kohtaat suuren haasteen, pilko se pienemmiksi osiksi. Jokainen saavutettu välitavoite lisää luottamustasi omiin kykyihisi.
4. Keskity siihen, mitä hallitset
Epävarmoissa tilanteissa itseluottamusta voi tukea keskittymällä asioihin, jotka ovat omassa hallinnassasi. Tämä auttaa vähentämään turhautumista ja luo tunnetta, että tilanteessa on mahdollista edetä.
5. Ajattelutapojen kehitys
Itseluottamus kasvaa, kun opit tarkastelemaan epäonnistumisia ja virheitä osana kehitysprosessia. Sen sijaan, että näet ne merkkinä omasta riittämättömyydestä, voit nähdä ne mahdollisuutena oppia ja kasvaa.
Jos päätös osoittautuu huonoksi, analysoi rauhassa, mitä teet toisin seuraavalla kerralla. Tämä vahvistaa uskoa kykyysi sopeutua ja kehittyä.
Kun tunnet omat vahvuutesi ja kehität itseluottamusta tietoisesti, pystyt kohtaamaan yrittäjyyden haasteet vahvemmin ja varmemmin. Tämä ei ainoastaan tue omaa hyvinvointiasi, vaan myös antaa ympäristöllesi – olipa kyseessä tiimisi, asiakkaasi tai yhteistyökumppanisi – vahvan ja vakuuttavan kuvan.
E. PIDÄ HUOLTA HYVINVOINNNISTASI
Yrittäjän resilienssi rakentuu fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista. Riittävä uni, liikunta ja palautuminen eivät ole ylellisyyksiä, vaan välttämättömiä edellytyksiä sille, että jaksat kohdata arjen haasteet ja tehdä hyviä päätöksiä. Kehitä itsellesi hyviä rutiineja, jotka tuovat riittävästi hyviä elementtejä päiviisi.
Älä myöskään laiminlyö itseäsi juuri silloin kun elämä haastaa eniten, vaan kiinnitä silloin erikoishuomiota hyvinvointiisi.
Muista, että resilienssi rakentuu pienistä teoista ja oivalluksista. Sinulla on jo kaikki tarvittavat edellytykset vahvistaa omaa resilienssiäsi – kyse on vain siitä, että löydät omat tapasi ja teet niitä osaksi arkeasi.



