Riitta Elo

Riitta Elo

LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN TIIMISSÄ

Luottamuksen tunne on kaiken tiimitoiminnan perusta. Tiimityö voi kehittyä hyväksi vain turvallisessa ilmapiirissä, jossa jokainen tiimiläinen uskaltaa olla oma itsensä ja luottaa siihen, että yhteinen toiminta perustuu keskinäiseen inhimilliseen kohteluun.


Luottamuksen puute vaikuttaa haitallisesti koko tiimin toimintaan ketjureaktion tapaan:

1. LUOTTAMUKSEN PUUTE
Kun emme luota toisiimme tai yhteisiin päämääriimme, syntyy epävarmuutta ja epäilyksiä.
2. RISTIRIIDAN PELKO
Epäluottamus synnyttää pelkoa osallistua ja kyseenalaistaa, mikä voi estää avoimen vuorovaikutuksen.
3. SITOUTUMISEN PUUTE
Kun emme uskalla osallistua yhteisiin päätöksiin, menetämme myös halun sitoutua tiimin tavoitteisiin.
4. VASTUUNOTON VÄLTTELY
Kun emme tunne, että meillä on sananvaltaa, emme myöskään halua ottaa vastuuta tiimin toiminnasta.
5. VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS TULOKSISTA
Lopulta tämä kaikki johtaa välinpitämättömyyteen tuloksista ja tiimin menestyksestä.

luottamuksen tärkeys tiimissä

Sinun on tiimijohtajana siis tärkeää kiinnittää erityistä huomiota luottamuksen rakentamiseen. Tässä muutamia keinoja vahvistaa luottamuksen tunnetta tiimissäsi:

SELVENNNÄ YHDESSÄ TIIMISI KANSSA TIIMINNE TYÖN MERKITYS
Mikä tiimimme olemassaolon ja työn päätarkoitus on?
Mitkä ovat tällä hetkellä suurimmat päätavoitteemme?
Miten tärkeänä koemme tiimimme panoksen yrityksen menestymisessä?
Mihin se vaikuttaa hyvin hoidettuna positiivisesti koko yrityksen toimintaan?
Miten voimme yhdessä toimia niin, että saavutamme tavoitteemme?

tiimityön merkitys

SYVENNÄ VUOROVAIKUTUSTA
Varaa riittävästi aikaa läsnäoloon ja keskusteluun sekä yksilöiden että koko tiimin kanssa.
Kuuntele tiimiläisten mielipiteitä ja osoita niille arvostusta.
Kysele ja ole kiinnostunut tiimiläisistäsi ja heidän tekemästään työstä.

vuorovaikutuksen vahvistaminen tiimissä

RAKENNA YHTEISTYÖTÄ
Mahdollista tiimiläisten keskinäiset projektit, yhteistyö ja tutorointi.
Kannusta tiimiläisiä tekemään yhteistyötä keskenään.
Rohkaise tiimiläisiä jakamaan tietoa ja tukemaan toisiaan.

VAHVISTA INHIMILLISYYTTÄ
Suhtaudu omiin ja toisten virheisiin empaattisesti.
Myönnä omat virheesi ja osoita oppivasi niistä.
Osoita empatiaa ja kiinnostusta tiimiläisten huolenaiheisiin ja tarpeisiin.
Anna ja ota vastaan sekä positiivista että negatiivista palautetta turvallisella tavalla.

TOIMI ESIMERKILLISESTI
Toimi itse aina luotettavasti ja ennakoitavasti sekä pidä lupauksesi.
Näytä omaa sitoutumistasi tiimin tavoitteisiin.
Kommunikoi mahdollisimman avoimesti tiimiä koskevista asioista.

tiimijohtaja esimerkkinä tiimilleen

PIDÄ YLLÄ POSITIIVISTA ILMAPIIRIÄ
Luo puheellasi, käytökselläsi ja toiminnallasi positiivista ja kannustavaa ilmapiiriä.
Anna positiivista palautetta tiimiläisten ja tiimin onnistumisista.

Toivottavasti näistä on apua luottamuksen rakentamisessa tiimissäsi!

Saatat olla myös kiinnostunut näistä

Scroll to Top